Nuotiotarinablogi

Etelän kansallispuistot ovat kivoja. Nuuksio ja Repovesi ovat  helppoja kontakteja luontoon.  Näiden läheisyydessä asuu suuri osa Suomen väestöstä.  Myös muualta maailmasta Suomeen tulevat matkailijat saavuttavat ne helposti. Se ei ole keneltäkään pois.  Osa suosittujen luontokohteiden viehätystä on juuri se, että niissä on mahdollista kulkea vähän kuin suurkaupungissa; yhdessä mutta yksin. Näillä puistoilla on paikkansa ja tilauksensa. On myös niin, että käyttö osoittaa puistojen tarpeellisuuden ja takaa sen, että niitä pidetään yllä ja kaikkien liikkuminen luonnossa mahdollistuu. Silti on hetkiä, että on tarve kuulla -ei mitään tai korkeintaan palokärjen huutoa, hiljaisuutta ja honkien huminaa.  Työ-, liikenne- ja elämänruuhkasta pitää päästä irti. Sellaisiakin rektkikohteita on, joista voi löytää rauhan ja hiljaisuuden kokemuksen. Yksinäisyyden kokemusta voi toki löytää kohtuullisen läheltä,  mistä Suomen kolkasta tahansa, kun liikkuu jokamieheno...

Puolukka on hyvää ja terveellistä. Se on yksi monista salaisista aarteista, joita metsistä voi löytää. Otimme ämpärit pykälään ja menimme metsään.  Olimme Pohjois-Pohjanmaan eteläisissä osissa. Siellä metsiä ja puolukkaa riittää. Metsäinen lähiruoka saa siellä kasvaa Euroopan puhtaimmassa ilmassa. Tämä vuosi ei ole se kaikkein huikein puolukkavuosi, mutta hyvät tietolähteet olivat avuksi.  Kiitos heille.  Päivä oli perushämärä, hiukan tuhnuinen, melkein sateinen. Tällainen on kai direktiivin mukainen lokakuun normisää. Päivälläkin aktiivinen hiiripöllö piti tätä erinomaisena jahtikelinä.    Pari tuntia saalistelimme samalla aukolla; me puolukaa, hiiripöllö hiiriä ja myyriä. Välillä pöllön kynsissä  roikkui jotakin. Olimme kaikki tyytyväisiä vallinneeseen sopuun.  Tuli sellainen outo olo, että meitä tarkkaillaan. Tarkkailija istui kelossa, aukon reunalla.    Välillä kyykimme aivan pöllön passipaikan juurella...