Kirjapäiväkirjaa Milan Kundera: Naurun ja unohduksen kirja.
Kirjaa lukiessa tuli mieleen useasti se, miten pitkä aika onkaan kulunut 70- luvusta. Siihen on parikin syystä. Ensinnäkin siksi, että tajusin, että lähes kaikki sen ajan eurooppalainen kirjallisuus käsitteli jotenkin maailman jakautumista kahteen leiriin, länteen ja itään. Vähän samaan tapaan, kuin nyt lähes kaikki kirjallisuus jotenkin kommentoi ympäristön tilaa, ihmisoikeuksia ja tasa-arvoa. (Ehkä tulevaisuudessa myös pandemiaoita.) Erityisesti "vapaa länsi- totalitaristinen itä"-asetelma näkyi kirjailijoilla, jotka pakenivat länteen. Ihmisoikeuksilla, mielipiteen ja ilmaisun vapaudella on heidän kirjoissaa erityinen rooli. Tähän ei samalla tavalla tullut aikoinaan kiiinnitettyä huomiota. Asetelma oli ilmeinen ja selkäytimissä, vaikka Suomessa vähän suomettuneita oltiinkin. Kunderan tuotannossa yksilön ja sosialistisen järjestelmän jännite ja toisaalta yksilön vapauden kaipuu ja huuma on läpikulkeva teema. Toinen syy on se että seksuaalisuus, erotiikan, mutta myös rakkau...