Nuotiotarinablogi

Minulle hauskin tapa hoitaa omaa metsää, on päristely raivaussahalla.  Amatöörikään ei saa ihan kokonaa metsää pilattua raivaussahalla. Luonto korjaa. Oma konstinsa on raivauksessakin. Opettelemalla tekniikan, jouduttaa työtä. En käy tässä raivuutyöskentekyn laajaa opimäärää, koska en ole ammattimetsuri, vaan viikonloppupäristelijä. Jos  haluaa ammattilaisen neuvoja, suosittelen  vlogia Kiuruveden Metsola: Hyviä vinkkejä, juurevasti savoksi. Tässä tekstissä on enemmänkin kysymys oman innostuksen jakamisesta, amatöörin kokemuksista. -Aina kannattaa lähteä raivaussahan kanssa metsään. Minuĺla ei ole harrastussahurina tullut vastaan tilannetta, että olisin raivanut liikaa tai liian varhain. Vaikka kiireissimmästä päästä etenen, niin useimmiten on pikkusen myöhässä. Sekin on parempi, kuin ei ollenkaan. Ajoissa tehty taimikonhoito on helpompaa ja tuloksekkaampaa. Tankillisenkin voi käydä päräyttämässä saunaa ennen, saunalenkin korvikkeena. Kaikki on kotiinpäin. - ...

Dual on korjattu ja soi kuin unelma. Kaveriksi löytyi Torin kautta saman aikakuden,  80- luvun, Yamaha stereovahvistin.  Kaiuttimet ovat nyt haussa. Vanhat saavat  riittää, kunnes  tähdet ovat oikeassa asennossa  ja kohdalle osuu vaikkapa sopivankokoiset  Amphionit. Mutta puhutaanpa itse asiasta. Lukioikäisenä minulla oli kaksi bändiä ylitse muiden Led Zeppelin ja Rush. Ensin vinttikammariin muutti kakkonen, sitten ykkönen ja seuraavaksi nelonen. Ja pian perään livelevy "Song Remains the same". Kolmosen hankin vasta, kun melko myöhään,  siirryin CD-aikakauteen. Sisaruksillamme oli tapa, että joulun alla köröteltiin Kouvolan Musiikki-Fazerille Kossilan bussilla. Ostimme toisillemme älppärit joululahjaksi. Näin liittyi kokoelmiin Coda, ihan tuoreena, julkaisun aikoihin. Loppuja hankin CD:nä vuosien varrella.  Harmillista, että tätä orkesteria ei ole voinut nähdä elävänä. Robert Plantin sentään pari kertaa. Tämä ykkönen on ollut uskomaton debyyttilev...

(Kuva: Aleksi Puusaari).  Tänään on maailman metsäpäivä. Meillä on pala maata, metsää. Aloitan tarinoinnin tässä nuotiotarinablogisssani suhteestani tuohon maapalaan. Pohdin myös ihmisen ja metsän yhteiseloa muutenkin. Tätä touhua on vaikea perustella pelkästään järkisyillä. Harrastuksen perusolettama on, että sitä ei tehdä pakosta, vaan rakkaudesta lajiin. Rakkauteni metsänhoitoon syttyi kauan ennen metsänomistajaksi alkamista. Se syntyi pikkupoikana isän kanssa tehdyillä pitkillä metsälenkeillä, metsätöissä, nuotiolla, partiossa, metsäkoulussa mutta lopullisesti se syttyi metsän omistamisen kautta, ensin vähän stressaavana vastuuna, velvollisuutena ja turhana hosumisena, mutta  muuttui lopulta hermoja lepuuttavaksi harrastukseksi, josta ei saa kyllikseen. Saa viritellä jotakin uutta, miettiä seuraavia liikkeitä ja toimia. Metsässä olo itsessään on äärimmäisen virkistävää ja rentouttavaa.  Jossakin vaiheessa heräsin pitämään huolta terveydestäni, hommasin s...

Paco de Lucia: Almoraima Nuoruusvuosista on muistona kokoelma vinyylejä, niitä on mukava hypistellä, vaikka Spotify on musiikkissisällön lähteenä, kotona lenkillä ja autossa. Levysoitinkin on olemassa vielä. Se on vanha kunnon Dual. Tällä hetkellä se ei ole ihan "kunnon", vaan epäkunnossa. Aikeiden listallani on sen korjauttaminen. Ajattelin tähän blogiin poimia muutaman minulle rakkaaksi muodostuneen vinyylitimantin esittelyyn. Tämä on 2014 kuolleen flamenco-kitaran uudistajan levytys vuodelta 1976. Joskus 80- luvun alkuvuosina ostin vinyylin alennuslaarista Kouvolan Anttilasta.   En ole flamencon tai espanjalaisen kulttuurin asiantuntija, mutta olin  kuullut radiosta äänitetyn pätkän Pacoa kaverin autossa, C-kasetilta. Eli pieni ennakkotuntuma oli ostopäätöksen tekoa varten olemassa; oi nuoruus ja ennakkoluulottomuus.  Lopulta tästä on muodustui yksi eniten käytössä kuluneista vinyyleistäni. Paco de Lucia soi laitteissani nykyäänkin, sieltä suorat...