Mettäpalsta

(Kuva: Aleksi Puusaari). 

Tänään on maailman metsäpäivä. Meillä on pala maata, metsää. Aloitan tarinoinnin tässä nuotiotarinablogisssani suhteestani tuohon maapalaan. Pohdin myös ihmisen ja metsän yhteiseloa muutenkin.

Tätä touhua on vaikea perustella pelkästään järkisyillä. Harrastuksen perusolettama on, että sitä ei tehdä pakosta, vaan rakkaudesta lajiin. Rakkauteni metsänhoitoon syttyi kauan ennen metsänomistajaksi alkamista. Se syntyi pikkupoikana isän kanssa tehdyillä pitkillä metsälenkeillä, metsätöissä, nuotiolla, partiossa, metsäkoulussa mutta lopullisesti se syttyi metsän omistamisen kautta, ensin vähän stressaavana vastuuna, velvollisuutena ja turhana hosumisena, mutta  muuttui lopulta hermoja lepuuttavaksi harrastukseksi, josta ei saa kyllikseen. Saa viritellä jotakin uutta, miettiä seuraavia liikkeitä ja toimia. Metsässä olo itsessään on äärimmäisen virkistävää ja rentouttavaa. 

Jossakin vaiheessa heräsin pitämään huolta terveydestäni, hommasin sykemittarinkin. Huomasin, että metsässä puuhailu on hyötyliikuntaa. Se on pitkäkestoista peruskestävyysliikuntaa, joka aktivoi myös lihakset.  

Metsällä on monta arvoa, taloudeĺlinen arvo on yksi, harrastus ei saa olla liian kallis. Ajan kanssa  saa odottaa myös tuottoa. Tunnearvo merkitsee paljon metsänhoidossa. Oma osuus on vain häviävän lyhyt tuokio vuosien ketjussa. Aikuisiän aikana ei ehdi näkemään edes yhtä täyttä kiertoa uudistuksesta uudistukseen. No, jos pitkään elää,  juuri ja juuri yhden. Jatkuvassa kasvatuksessakin on mukana vain hetken pitkässä jatkumossa. Kaikki mitä metsässä tehdään, tehdään myös seuraavia polvia varten. Joka kerta metsästä lähtiessä ajattelee ja toivoo, että oma osuus kestäisi seuraaville polville mahdollisimman hyvin. Metsäluonnolla on tietysti arvo sinällään; monimuotoisuudella, kauneudella, lajistolla, maailman keuhkoina olemisella. Metsä on saanut yhä uusia merkityksiä. Metsän terveysvaikutuksia on tutkittu ja todettu. Metsässä on  pihkaa, marjoja, sieniä, riistaa ja kasveja. Pelkkä metsässä oleilu tekee hyvää mielelle. Palstalle yhä uudelleen palaaminen on muutunut merkitykselliseksi, kivet, kalliot , suolämpäreet ja purot odottavat tutuilla paikoillaan ja se tulistelupaikka

Kesällä 2019 ei marjoja ollut riesaksi asti, jotain kuitenkin.  (kuva: Aleksi Puusaari) 

Luontoliikuntakin on oma  lajaa kokonaisuutensa: polkujuoksu, suunnistus, retkeily. Mitä kaikkea metsässä voikaan tehdä. Suomessa jokamiehenoikeudet mahdollistavat paljon. 

Mutta ei mennä asioiden edelle. Tarina ja turina kerrallaan. Mettäpalstan tarina alkaa ja jatkuu tällä kanavalla, tulevina aikoina. Palanen kerrallaan. Vähän kuin lastuja tai kiehisiä vuoleskellen.  Hyvää maailman metsäpäivää!