Vinttikammarin vinyylit: Led Zeppelin

Dual on korjattu ja soi kuin unelma. Kaveriksi löytyi Torin kautta saman aikakuden,  80- luvun, Yamaha stereovahvistin.  Kaiuttimet ovat nyt haussa. Vanhat saavat  riittää, kunnes  tähdet ovat oikeassa asennossa  ja kohdalle osuu vaikkapa sopivankokoiset  Amphionit. Mutta puhutaanpa itse asiasta. Lukioikäisenä minulla oli kaksi bändiä ylitse muiden Led Zeppelin ja Rush. Ensin vinttikammariin muutti kakkonen, sitten ykkönen ja seuraavaksi nelonen. Ja pian perään livelevy "Song Remains the same". Kolmosen hankin vasta, kun melko myöhään,  siirryin CD-aikakauteen. Sisaruksillamme oli tapa, että joulun alla köröteltiin Kouvolan Musiikki-Fazerille Kossilan bussilla. Ostimme toisillemme älppärit joululahjaksi. Näin liittyi kokoelmiin Coda, ihan tuoreena, julkaisun aikoihin. Loppuja hankin CD:nä vuosien varrella.  Harmillista, että tätä orkesteria ei ole voinut nähdä elävänä. Robert Plantin sentään pari kertaa. Tämä ykkönen on ollut uskomaton debyyttilevy. Pitää toisaalta todeta, että bändi ei ollut mikään kellarikokoonpano alunperinkään. Kokemusta oli  ykkös divisioonasta. Nimikin meinasi olla The New Yardbirds. Onneksi ei ollut. Ledzep saundi oli jotakin ihan muuta. Ensitahdeista kuulee, että nyt tapahtuu taikuutta. Bluesiakin joo, mutta kuitenkaan ei.  Tämä bändi kuuluu niihin, jotka eivät aikanaan saaneet kriitikoiden varauksetonta hyväksyntää. Ajan armoton vaskooli on vaskannut  paljon soraa pois. Led Zeppellin on jäänyt isomushippuna kimaltamaan.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Peuranpolulla

Raivurin kahvoissa

Puolukoita ja pöllöilyä